No niin, jospa vihdoinkin vedetään yhteen reissukokemuksia. Kerron omasta puolestani muutamia seikkoja, joista saattaa olla hyötyä Korsikan reitin tallaajille. Korostan vielä, että oma näkökulmani on aloittelevan vaeltajan ja tämä retki oli ensimmäinen pitkä vaellukseni.
Matka kokonaisuudessaan onnistui loistavasti. Tähän johti huolellinen valmistelu, joka alkoi jo edellisvuoden lopulla. Reitistä hankittiin tietoa parista opaskirjasta ja internet-lähteestä. Lentoliput, lauttamatkat ja pari majapaikkaa varattiin hyvissä ajoin alkuvuodesta. Varusteluetteloita laadittiin talven aikana ja joitakin tärkeitä varusteita piti myös ostaa. Itselläni tärkeimmät olivat tukevat vaelluskengät. Nekin jo talvella, jotta niitä pääsi sisäänajamaan. Myöhempiä hankintoja oli muutamat kantotaakkaa keventävät varusteet, kuten makuualusta ja makuupussi. Tärkein keino kantamuksen keventämiseen oli kuitenkin lopulta reilu tavaroiden karsiminen. Siinä onnistuimmekin aika hyvin, koska ylimääräisiä tavaroita ei juuri ollut. Varsinaiseen grammanviilaukseen emme ryhtyneet, joten kaikki esineet eivät olleet kevyintä laatua. Olimme päättäneet jo alussa pitäytyä melko omavaraisina majoituksen ja osin ruokailujen suhteen, joten mukana kulki kevyt pieni teltta ja keittovarusteet sekä aamiaistarvikkeet ja muutaman päivän varamuonat. Reitillä oli tosin mahdollisuus vuokrateltaan, majataloon ja sen tarjoamiin aterioihin, joihin muutaman kerran turvauduimme. Varusteissa päädyimme noin 14 kg:n kantamuksiin, mikä lisääntyi päivittäisellä vesiannoksella (3 kg).
Ennakkovalmisteluihin kuului myös kohtuullinen liikunta, jolla sohvaperunasta saatiin tehtyä randonneer- ehdokas. Vaelluskengillä tehdyt koiran ulkoilutuslenkit ja välillä pidemmät parin tunnin kävelyt lähimaastoissa riittivät alkuun. Kesän alussa mukaan tuli 20 kg:n rinkka totuttamaan kantamista. Vajaat 10 kertaa rinkan kanssa ehdin kävellä. Lopulta matkan lähestyessä alkoi tuntumaan, että harjoittelu ei riittänyt. Onneksi tämä piti vain hieman paikkansa.
Eräs tärkeä asia matkaan lähtiessä on matkaseuran valinta. Kahden viikon vuoristovaelluksella on syytä tuntea seuransa. Itselleni oli helpotus saada kokenut vaeltaja seuraksi ja saada tarvittavaa tietoa monista tärkeistä asioista. Muutenkaan emme ole uusia kaveruksia vaan monia seikkailuja on riittänyt jo kouluajoista lähtien, joten mitään yllättävää oli tuskin odotettavissa. Ko. matkalla ei hevin lähdetä omille poluille.
Varsinainen vaelluosuus oli melkoinen luontokokemus. Vaikka emme yksin olleetkaan reitillä, niin välillä saimme rauhassa kulkea näkemättä ketään muuta. Osalla reiteistä oli joitakin päiväretkeläisiä tulossa tai menossa, mutta muuten samaa tahtia kulkeneita kanssavaeltajia oli lopulta reilu kymmenkunta. Ja osa heistäkin jäi välietapeille. Useimmiten kuljimme samaa vauhtia päivän etapin, mutta toisinaan kävelimme omaa vauhtiamme osan matkaa. Kulkeminen oli helpompaa, kun sai pitää oman tahtinsa eikä kiriä perässä tai jarrutella silloin, kun askel nousi. Vauhtimme noudatteli muutenkin opaskirjan "ihanneaikoja" tai jopa reippaammin. Emme kuitenkaan jättäneet maisemia katselematta tai tutkimatta reitin tarjoamia luonnonihmeitä. Pääsääntöisesti olimme viimeisiä lähtijöitä aamuisin, mutta emme viimeisiä perillä. Kävelyn rasitus tuntui hetken illan aikana, mutta aamuisin edellisen päivän kävely ei enää tuntunut. Rasitus taisi olla juuri sopiva omalle kunnolleni.
Päivärytmi oli koko ajan liki samalainen. Aamulla herätys klo 6, aamiainen ja leirin purku, vessakäynti ja matkaan klo 7. Patikointia 5-8 tuntia ilman ruokailutaukoja, mutta lepotaukoja pidimme tarpeen mukaan. Päästyämme leiripaikalle otimme kylmät oluet ja laitoimme leirin pystyyn ja lepäilemme hetken. Varusteiden huolto eli pyykkäys ja suihkussa käynti edelsivät päivän ateriaa, jonka valmistamisen aloimme vasta iltapäivän kuumotuksen hellitettyä noin klo 18. Loppuilta olikin rentoa leirielämää jopa klo 22 asti jolloin makuupussi jo kutsui kovasti.
Kaksi viikkoa vuoristossa kului yllättävän nopeasti ja alussa tuntunut ajatus ettei ehkä selviä reitistä, katosi pian. Ei tullut rakkoja tai muitakaan vammoja. Voimien suhteen ei oltu äärirajoilla missään vaiheessa ellei viimeisen päivän tuplaetappia lasketa mukaan. Toki reitin tarjoamat mukavuudet eli majatalot helpottivat paljon suoriutumista. Kantamuksesta jäi pois kahden viikon muonat.
Annetaan nyt Juhalle vuoro lausua kommenttejaan matkasta tähän väliin. Seuraamme tätä blogia edelleen silloin tällöin, jos joku sivulle löytänyt haluaa kysellä tarkemmin. Kysymykset voi laittaa kommenttina näiden viimeisten tekstien perään.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Pari kysymystä.
VastaaPoistaEikö tukevat vaelluskengät olleet liian kömpelöt reitille, jossa on paljon kiipeämistä kallioilla? 15-17 kg kuormallehan voisi riittää myös kevyet vaelluskengät. Toinen kiinnostava juttu, miten vaikeita ne ilmavimmat paikat kuten Cirque de la Solitude on oikeesti?
Rauli
Pieni pelko oli, että Meindl Tunturisusi kenkäni olisivat olleet liian kankeat, kuumat tai painavat. Maasto ei voi sanoa olleen millään kohtaa pehmeä. Maasto oli kovaa hiekkaa, soraa, kiveä ja kalliota. Ja melkeinpä kaikissa asennoissa. Jalan alla rullaavat kivet saattoivat helposti taittaa nilkan ellei olisi ollut hyvää nilkkatukea. Harjaantuneempi kulkija saattoi pärjätä matalavartisilla, mutta harhaan ei sopinut astua. Kallio-osuuksilla taas kengän ja hyvän pohjan tukeen saattoi luottaa jopa liikaakin. Virhe olisi ollut kohtalokas paikoin. Apuna tosin oli vielä sauvat. Kevyet kengät olisivat varmasti säästäneet voimia. Vauhti oli sellainen, että paikoin tuli kevyttä hengästymistä nousuissa ja silloin kulkunopeuskin oli aika hiljainen. Suorastaan matelua. Alamäkeen kengät taas vetivät vauhdikkaammin. Muutaman kerran nilkka olisi nyrjähtänyt ilman korkeaa vartta.
VastaaPoistaKoska kengissäni oli korkea nilkka-tai jopa säärituki, niin ne luonnollisesti olivat umpinaiset. En kuitenkaan kokenut niitä tukahdutaviksi eikä sukat kastuneet märiksi vaikka pientä kosteutta oli päivän päätteeksi. Sukat varmaan auttoivat tässä. Mukana oli kahdet vaellussukat, ohuemmat ja paksummat, joista paksummat olivat mukavammat.
En nähnyt monellakaan yhtä raskaita kenkiä, ehkä he siksi juoksivat ohitse. Matalavartiset olivat yleisimmät ja sitten myös maastolenkkareita näkyi. Jos pitäisi uudelleen valita, niin en vaihtaisi kevyempiin, ainakaan ilman rankempaa harjoittelua.
Cirque oli pystysuorin osuus ja pisin sellainen, sekä ylös että alaspäin. Apuna oli ketjuja ja tikkaita ja niitä myös käytettiin. Jos ei ole korkean paikan kammoa ja käsissä on voimia, niin helposti se sujuu. Tietysti rinkka on pienenä haittana ja pitää huomioida sen paino. Laskuduin itse kallio osuuksia sauvat ranteissa roikkuen, mikä ei ehkä ollut viisain ratkaisu. Lisäksi tulin monet kohdat ns. Hessu-asennossa eli etuperin, kun kokeneemmat laskeutuivat takaperin. Kokonaisuutena se oli mielestäni helpompi kuin opaskirjoissa annetaan ymmärtää. Ei kuitenkaan pettymys vaan hyvä kokemus. En pitäisi esteenä etapin suorittamiselle. Sen voi ottaa hitaammin ja varovaisemminkin. Meidänkin ohi hönki joku vuorijuoksija ahtaimmassa kohdassa väkisin, Merde.